tiistai 20. maaliskuuta 2018

Runot kokoelmaksi -kurssi

Innostutko sanoista? Inspiroivatko runot sinua? Haluaisitko saada runoistasi palautetta? Syntyisikö runoistasi kokoelma? 



Runot kokoelmaksi -kurssilla saat palautetta teksteistäsi ja työvälineitä kokoelman tekoon. Tapaamisia on neljänä viikonloppuna vuoden 2018 aikana eli yhteensä 8 päivänä. Yhteensä 48 tuntia.

Ensimmäinen tapaaminen on 12.–13.5.2018. Lauantaina klo 10–18 ja sunnuntaina klo 10–14. Loput tapaamiset sovitaan ryhmässä ensimmäisellä tapaamiskerralla.

Hinta 180 euroa.

Kurssilla perehdytään runokokoelman kirjoittamiseen. Kurssi soveltuu erityisesti runon kirjoittajalle, joka tähtää itsenäiseen runokokoelmaan.

Opetuksessa perehdytään tavallisimpiin kokoelmarakenteisiin. Kurssilainen saa palautetta sekä työsuunnitelmastaan että kokoelmastaan. Opettajan antaman palautteen lisäksi osallistujat lukevat toistensa tekstejä ja saavat vertaispalautetta.

Opetusmateriaalina käytetään Tommi Parkon teoksia Kirjoita runo (Avain 2011) ja Intohimoa ja millimetripaperia (Avain 2016).

Kurssin ohjaaja Tommi Parkko on monipuolisesti runouteen perehtynyt opettaja. Hän on julkaissut kolme runokokoelmaa ja kolme tietoteosta sekä ohjannut lukuisia kirjoittaja- ja runokursseja sekä runotyöpajoja.

Kurssin järjestää Kustannusliike Parkko, joka on käännösrunouteen erikoistunut kustantamo ja toimii Tommi Parkon kurssien järjestäjänä. http://www.parkkokustannus.fi/

Mukaan mahtuu 8 ensimmäistä ilmoittautunutta ja kurssi täytetään ilmoittautumisjärjestyksessä. Ilmottautumisen sähköpostitse osoitteeseen: parkko@kaapeli.fi. 


Runot kokoelmaksi -kurssi Facebook: https://www.facebook.com/events/284630525405199/.